Olipa erilainen fiilis tänä aamuna, kun kuivana, kaikessa rauhassa sai tehdä aamutoimet. Untuvatakki päällä kyllä vähän ihmeteltiin, missä ne kesäkelit tänä vuonna on. Lähtö hiekkarannalta vasta-aallokkoon tarjosi heti alkuun pesua ja linkousta. Matkaan silti päästiin, peput enemmän tai vähemmän märkinä.
Luoteistuuli nosti Onkiveden Karvaselälle kohtalaista aallokkoa, mutta löysimme suojaisan reitin lounastauolle Nurmirannan retkisatamaan. Tölvän kyläyhdistyksen ylläpitämä alue olikin varsin viehättävä paikka vanhan Iisalmi-Kuopio -höyrylaivareitin varrella. Satamasta sai myös juomavesitäydennystä.

Lounastauolta suuntasimme kohti Ahkiolahden kanavaa. Sen sulku oli varsinainen hurjakuru, jossa saattoi yllättäen saada päälleen vesisuihkun. Alaspäin mentiin tällä kertaa 13 otetta pelastustikkaista.
Kanavasta päästyämme ihmettelimme taas kuljetusta odottavaa tukkilauttajonoa ja Ahkiolahden vanhaa kanavaa. Yöpaikka löytyi tällä kertaa Maaningan Syvälahdelta, jossa asukasyhdistys ylläpitää uimarannan tulipaikkaa. Ystävällisesti tulivat tarjoamaan meillekin mahdollisuuden tehdä nuotio, mutta tyydyimme tälläkin kertaa pakastekuivattuihin retkiruokiin.
Matkaa tänään 35 km, yhteensä 100 km.
Reitti:

Matkanne etenee hienosti. Enimmäkseen kuiva keli oli varmasti hienoa vaihtelua.
VastaaPoista