Siirry pääsisältöön

11. päivä Linnansaari – Iso-Kankainen (Savonlinna)

Tänään saatiin pakata kajakit auringonpaisteessa ja Linnansaari jäi taa. Keli oli pilvipoutainen ja tuulta 5/7 m/s luoteesta eli päästiin laskettelemaan oivassa myötäisessä kohti Savonlinnaa. 

Lounastauko pidettiin Seurasaaren Saunaniemessä, josta löytyi suojaisa poukama. 
  

Savonlinna saavutettiin myötätuulessa ja aalloilla keinuen nopeasti. Oopperahumua emme vesiltä juuri havainneet, mutta Sirkus Finlandian tahdit siivittivät Savonlinnan ohitusta. Pieni tauko VS Marinin vierassatamassa, josta käsin kävimme vielä kaupassa täydentämässä varastoja ja saimme vettä. Vieraileva tähtemme, jonka seurasta nautimme suuresti, jäi matkasta täällä.

Savonlinnan jälkeen oli vielä pieni pyrähdys yöpaikkaan. Yritimme ensin Suureen Simunaan, mutta siellä jo paljon porukkaa, joten jatkoimme matkaa viime kesänä hyväksi todettuun Iso-Kankaiseen. Leirissä saimme viritellä taas pyykkinarut eilen kastuneita vaatteita kuivattelemaan.
 

 

Kilometrejä tänään 42, yhteensä 316.
 
Reitti: 
 

 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

12. päivä Iso-Kankainen – Ruunasaari (Puumala)

Tänään kulkusuunta kääntyi lounaaseen ja tuuli alkoi puhaltaa koillisesta, myötätuulta siis taas! Mitä taikuutta tämä on? Tänään teemana olivat pitkät suorat: ensin Pitkää Pihlajavettä, sitten Tuohiselän ylitys ja Vekaransalmen sillan jälkeen edessä oli loputtomalta tuntuva Lepistönselkä. Päivän aikana ihastelimme useampaan otteeseen S/S Anteron menoa. Lounaspaikaksi löysimme kallioisen niemenkärjen Lapveteläinen-saaresta. Toinen tauko pidettiin Unisaaressa, jossa oli hieno laavu ja siisti vessa.   Päivä venähti taas pitkäksi, kun yöpaikaksi ajateltu Petrosaari Jänisselällä olikin turhan tuulinen ja lisäksi rantautuminen oli hankalaa. Jatkoimme siis matkaa aiemmilta reissulta tuttuun Ruunasaareen. Päivä oli ollut aika kolea, mutta Ruunasaaressa nautittiin lämpimästä ilta-auringosta.   Kilometrit tänään 46, yhteensä 362.   Reitti:   

1. päivä Kiuruvesi – Kihlovirta

 Yöllä ei onneksi satanut ihan niitä määriä, mitä luvattiin. Aamupalalla seurattiin, miten kettu haki myös aamupalaa pellosta kuoviemon hätääntyneiden huutojen säestäessä. Tavarat saatiin kuin saatiinkin kajakkeihin ja koukkaus yöpaikasta viralliselle lähtöpaikalle Kettulanlahden uimarannalle meni nopeasti. Vuoksennauha on alkanut!   Ensimmäinen tauko Honkarannan retkisatamassa saunan kuistilla. Kivanoloinen paikka tämäkin.  Kiurujoen rehevyys yllätti ja ilahdutti. Tuntui kuin olisi jossain kauempanakin jokiseikkailulla, kunnes reitti päättyi umpikujaan. Saarikosken kanava on suljettu, koska sulun rakenteet niin heikossa kunnossa. Tästä meille tuli 600 metrin kantokeikka ja aikaa kului 3 tuntia. Kaikki toki sateessa. Alueella ei ole kunnon rantautumispaikkaa, koska myös sulun laiturit on pois käytöstä. Onneksi kanavan loppuosasta löytyi riittävän matala kohta, johon saimme laskettua kajakit.   Oli ihana päästä taas melomaan ja jatkamaan matkaa. Kiurujoen myötävirta a...

16. päivä Päihäniemi – Lappeenranta

Viimeistä viedään. Heräsimme aikaisin, jotta ehtisimme meloa viimeisen etapin ennen tukalinta hellettä. Kamat pakattiin kajakkeihin tavallista nopeammin ja pääsimme lähtemään jo ennen puoli kahdeksaa. Kuumahan hommassa silti tuli ja Vehkataipaletta reunustava suora väylä vain jatkui jatkumistaan. Kunnes yhtäkkiä UPM:n tehdasalue avautui saaren takaa ja saimme taas ihmetellä puun kulkua. Vielä viimeiset melanvedot ja rantauduimme Myllysaaren uimarannalle klo 10 aikoihin. Kajakkien purku uimarannan sivuun rannalle helteistä päivää viettämään tulleiden uimareiden ihmetellessä menoa.   Kilometrit tänään 17, yhteensä 455. Reitti:   Tähän päättyy tämä retkikertomus. Voimme lämpimästi suositella Vuoksennauhamelontaa. On aivan erilainen tunne olla reissussa, kun sen  loppumista ei tarkasti tiedä ennen kuin muutama päivä ennen perilletuloa. Näin pitkää matkaa tuskin voi päivälleen suunnitella etukäteen. Oli mielenkiintoista seurata vanhaa puun uittoreittiä ja huomata, että edellee...