Siirry pääsisältöön

13. päivä Ruunasaari – Liehtalanniemi (Puumala)

Tänäänkin oli myötätuulta, jopa turhan paljonkin. Etsimme suojaiset reitit kohti Puumalaa.
 

Puumalassa löytyi hiekkaranta aivan vierasvenesataman huoltorakennuksen vierestä ja saimme helposti vesivarastot täytettyä. Toki Puumalan torilla piti myös käydä syömässä muikkuja.
 



Päivä oli alkanut pilvisenä ja koleana, mutta iltapäivällä lopulta kirkastui ja lämpeni. Meloimme loppupäivän kesäisessä kelissä Liehtalanniemen museotilalle.
 



Tänään oli vähän lyhyempi päivä ja ehdimme nauttia kelistä ja pestä pyykkiä. Sekä tietenkin tutustua museotilaan ja sen lampaisiin.
 

 

 
Kilometrejä tänään 30, yhteensä 392.
 
Reitti: 
 


 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

12. päivä Iso-Kankainen – Ruunasaari (Puumala)

Tänään kulkusuunta kääntyi lounaaseen ja tuuli alkoi puhaltaa koillisesta, myötätuulta siis taas! Mitä taikuutta tämä on? Tänään teemana olivat pitkät suorat: ensin Pitkää Pihlajavettä, sitten Tuohiselän ylitys ja Vekaransalmen sillan jälkeen edessä oli loputtomalta tuntuva Lepistönselkä. Päivän aikana ihastelimme useampaan otteeseen S/S Anteron menoa. Lounaspaikaksi löysimme kallioisen niemenkärjen Lapveteläinen-saaresta. Toinen tauko pidettiin Unisaaressa, jossa oli hieno laavu ja siisti vessa.   Päivä venähti taas pitkäksi, kun yöpaikaksi ajateltu Petrosaari Jänisselällä olikin turhan tuulinen ja lisäksi rantautuminen oli hankalaa. Jatkoimme siis matkaa aiemmilta reissulta tuttuun Ruunasaareen. Päivä oli ollut aika kolea, mutta Ruunasaaressa nautittiin lämpimästä ilta-auringosta.   Kilometrit tänään 46, yhteensä 362.   Reitti:   

1. päivä Kiuruvesi – Kihlovirta

 Yöllä ei onneksi satanut ihan niitä määriä, mitä luvattiin. Aamupalalla seurattiin, miten kettu haki myös aamupalaa pellosta kuoviemon hätääntyneiden huutojen säestäessä. Tavarat saatiin kuin saatiinkin kajakkeihin ja koukkaus yöpaikasta viralliselle lähtöpaikalle Kettulanlahden uimarannalle meni nopeasti. Vuoksennauha on alkanut!   Ensimmäinen tauko Honkarannan retkisatamassa saunan kuistilla. Kivanoloinen paikka tämäkin.  Kiurujoen rehevyys yllätti ja ilahdutti. Tuntui kuin olisi jossain kauempanakin jokiseikkailulla, kunnes reitti päättyi umpikujaan. Saarikosken kanava on suljettu, koska sulun rakenteet niin heikossa kunnossa. Tästä meille tuli 600 metrin kantokeikka ja aikaa kului 3 tuntia. Kaikki toki sateessa. Alueella ei ole kunnon rantautumispaikkaa, koska myös sulun laiturit on pois käytöstä. Onneksi kanavan loppuosasta löytyi riittävän matala kohta, johon saimme laskettua kajakit.   Oli ihana päästä taas melomaan ja jatkamaan matkaa. Kiurujoen myötävirta a...

16. päivä Päihäniemi – Lappeenranta

Viimeistä viedään. Heräsimme aikaisin, jotta ehtisimme meloa viimeisen etapin ennen tukalinta hellettä. Kamat pakattiin kajakkeihin tavallista nopeammin ja pääsimme lähtemään jo ennen puoli kahdeksaa. Kuumahan hommassa silti tuli ja Vehkataipaletta reunustava suora väylä vain jatkui jatkumistaan. Kunnes yhtäkkiä UPM:n tehdasalue avautui saaren takaa ja saimme taas ihmetellä puun kulkua. Vielä viimeiset melanvedot ja rantauduimme Myllysaaren uimarannalle klo 10 aikoihin. Kajakkien purku uimarannan sivuun rannalle helteistä päivää viettämään tulleiden uimareiden ihmetellessä menoa.   Kilometrit tänään 17, yhteensä 455. Reitti:   Tähän päättyy tämä retkikertomus. Voimme lämpimästi suositella Vuoksennauhamelontaa. On aivan erilainen tunne olla reissussa, kun sen  loppumista ei tarkasti tiedä ennen kuin muutama päivä ennen perilletuloa. Näin pitkää matkaa tuskin voi päivälleen suunnitella etukäteen. Oli mielenkiintoista seurata vanhaa puun uittoreittiä ja huomata, että edellee...